SM O.K Auto-Ralli on ajettu eilen ja pojat taas tapansa mukaan - TopicsExpress



          

SM O.K Auto-Ralli on ajettu eilen ja pojat taas tapansa mukaan maaliin. Päivä ei lähtenyt aivan suunniteltusti liikkeelle, Joonasta hieman jännitti EK ykkösellä miten se nuotista ajaminen Hondalla sujuu ja siinä jo jäätiin turhan reilusti kärjestä. EK:lla kaksi sitten Joonas päätti hyökätä todenteolla ja se kostautui sitten pieneen lipsahdukseen, autosta ei löytynyt pakkia ja yleisön avustamana pojat pääsivät matkaan mutta, aivan liian kaukana kärjestä. Huollon jälkeen Joonas päätti sitten että nyt ajetaan eikä ihmetellä ja loppupäivä tulikin sitten mallikkaasti, kaikille lopuille pätkille Joonas ja Henri ajoivat pohjat. Mutta voittaja oli liian kaukana että ajamalla olisi ollut mahdollisuuksia saada kiinni. Mutta auto pelasi hienosti ja nuottiharjoitusta tuli reilusti. Seuraava kilpailu on näillä näkymin Joonaksen kotikisa Lahdessa Elokuussa ajettava Xerox-Ralli.
Posted on: Sun, 14 Jul 2013 14:32:42 +0000

Trending Topics



Recently Viewed Topics




© 2015