Tapasin eilen sotainvalideja Savitaipaleella. Siellä vietettiin - TopicsExpress



          

Tapasin eilen sotainvalideja Savitaipaleella. Siellä vietettiin Sotainvalidien Kymen piirin kirkkopäivää. Puheessani pohdin veteraanisukupolven arvoja: rakkautta isänmaahan, rakkautta lähimmäiseen ja rakkautta Jumalaan. Niitä tarvitaan tänäänkin. Ensinnä tarvitsemme rakkautta isänmaahan. Tarvitsemme oman historian, kielen, menneiden sukupolvien työn ja taistelun arvostamista. Nykyajan kansainvälistyvässä maailmassa on erityisen tärkeää tuntea oma taustansa ja identiteettiinsä. Kansamme selvisi raskaista sotavuosista, koska olimme yksimielisiä. Me selviämme kansana tulevaisuudessa, jos meillä on halua työskennellä yhteisten päämäärien hyväksi, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteiset arvot. Toiseksi tarvitsemme rakkautta lähimmäiseen. Tarvitsemme niitä eettisiä arvoja, jotka nousevat kristillisestä uskostamme. Ne ovat muodostaneet vuosisatojen ajan sen kansamme selkärangan, joka on kestänyt vaikeatkin ajat. Toista on autettu ja heikommista on pidetty huolta. Veljeä ei ole jätetty. Tällaista lähimmäisenrakkauden asennetta kaipaamme koteihimme, työpaikoillemme ja yhteiskuntaamme. Kolmanneksi tarvitsemme rakkautta Jumalaan. Esivanhempiemme voimavarana on ollut usko Jumalaan. Isien uskoon meidät on kasvatettu. Uskossa ei ole kyse pelkästä kulttuuriperinnöstä, vaan todellisesta elämän voimasta, joka syntyy elävän, ylösnousseen Vapahtajan kohtaamisesta. Jeesus Kristus on luvannut jo pyhän kasteen hetkellä olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Tämä lupaus kattaa menneet päivät, tämän päivän ja tulevaisuudenkin.
Posted on: Fri, 20 Sep 2013 09:35:21 +0000

Recently Viewed Topics




© 2015