Äiti, kertoisitko olen kuusi vuotias ihminen jo, mistä pienet - TopicsExpress



          

Äiti, kertoisitko olen kuusi vuotias ihminen jo, mistä pienet lapset on tehty. Olen tarhan tädiltäkin kysynyt hän on vain minulle hymyillyt ja talkkarikin oli hämmästynyt, hän sanoi, odotahan nyt. Naapurin pihalla kerrottiin, että pienet lapset on tehty niin, että vettä ja jauhoja sotkettiin ja taikina lapseksi muovailtiin, sen jälkeen uunissa paistettiin ja sitten vain elämään käskettiin. Äiti tehdäänkö lapsia niin? Äiti, voiko pelto ja pihamaa ihmisen taimia kasvattaa, niin kuin porkkanaa heinää ja muuta? Miten taimet vauvaakin pienemmät pellon mullassa pärjäävät, kun siellä on madot ja jyrsijät sekä sateet ja tuulet myrskyisät? Tai jos minut on tehty sairaalassa tai tehtaassa lapsia valmistavassa, mistä rakennusaineen saivat? Millä lämmön laittoivat ruumiiseen millä saivat jalkani liikkeeseen? Mistä paha olo kun tuhmasti teen, mistä itku kun sattuu varpaaseen? Lapseni, olet pieni ymmärtämään, mutta väärin teen jos ääneti jään siksi rakennusaineesta kerron. Se on ainetta kultaakin kalliimpaa ei sitä rahalla ostaa saa, ei kasvata meret ei metsä ei maa, silti jokainen voi sitä omistaa. Taivaan Isämme kultaisin meille kaikille lahjoitti paketin joka sisältää rakennusaineen. Se on rakennustarvikepakkaus ja sen päällä on teksti Rakkaus, siitä lapseni sinutkin tehtiin. Siitä miljoonat lapset on valmistettu, sillä onni koteihin on asennettu, sillä kaikki paha on karkoitettu.
Posted on: Sun, 14 Jul 2013 12:11:30 +0000

Trending Topics



Recently Viewed Topics




© 2015