LuKin edustusjoukkue kävi viime perjantaina Kokemäellä kauden - TopicsExpress



          

LuKin edustusjoukkue kävi viime perjantaina Kokemäellä kauden toisessa harjoitusottelussaan. Tulos oli ensimmäisen ottelun tapaan kehno, Lukin ottaen historian ensimmäisen kerran turkkiinsa K-KV:ltä ja vielä varsin rumasti 11-2. Lukilta puuttui matkasta muutamia pelaajia, mutta se ei missään nimessä peliä ratkaissut. Kohtalaisen alun jälkeen peli hajosi pala palalta ja lopputulos oli täysin ansaittu. Lukin maaleista vastasivat Sami Lampola ja Mikko Antila. LuKin maalissa pelasi "treenistuntti" Niko Mäenpää, joka hälytettiin apuun että saatiin peli pelattua. Mäenpää hoiti tonttinsa mallikkaasti. Sarja alkaa kolmen viikon päästä ja joukkueella on todella paljon vielä tehtävää, että ollaan silloin valmiita taisteluun sarjapisteistä. Pelaajia on riittävästi ja laatuakin, mutta vielä ovat onnistuneet suoritukset olleet pahasti hakusessa. Joukkue vietti lauantaina saunaillan (raporttia tulossa) jossa päätettiin että nyt kurssi kääntyy ja jokainen nostaa tekemistään pari napsua paremmaksi. Eli LuKi kannattajat voivat siis odottaa luottavaisin mielin sarja-alkua. LuKi edustus on silloin taisteleva ja nälkäinen Luvialainen joukkue! LuKi is the best!
Posted on: Mon, 09 Sep 2013 09:08:07 +0000

Trending Topics



Recently Viewed Topics




© 2015