Yksikään Kristukseen evankeliumin valon kohdannut ihminen ei voi sille mitään, että hänen elämänsä on merkillinen sekoitus kärsimystä ja iloa. Siinä vaihtelee luottamus ja toiveissa pettyminen, turvallisuus ja pelko, menestys ja vastoinkäymiset, perheriidat, jopa erot, mutta myös sopu, epätoivo ja toivo, kiitos ja panettelu, katkera itku ja vapauttava nauru, sairaus ja terveys. Lopuksi - kaikkein varmimpana vaiheena, usein vähiten sitä odottaessamme - kuolema. Keskiaikainen sanonta ilmaisee tämän elämän moniselitteisyyden ja kaksinaisuuden sanoilla: keskellä elämää olemme kuolemassa.. Tähän monella tavoin niin heikkoon, haparoivaan ja mitättömältä tuntuvaan elämäämme loistaa evankeliumissa Kristuksen rakkauden valo. Se valo ei muuta täällä alhaalla elämäämme eikä olosuhteitamme. Se antaa rohkeuden kohdata todellisuus, jota meidän on elettävä. Se valo ohjaa tietämme askeleen verran eteenpäin maanpäällisessä helvetissämmekin ja muuta emme tarvitsekaan tänään. Sen valon varassa jaksamme vaeltaa ja kantaa ne kuormat, jotka meille on annettu. Kenties nousemme vastustamaan näin synkältä kuulostavaa opetusta Jumalan lapsen pysyvästä ristin tiestä. Eikö uskovan tulisi jo nyt elää Kristuksen ylösnousemuksen huikeasta voimasta? Eikö evankeliumin valkeuden loistaessa elämäämme kaiken pitäisi olla yhtä ainoaa riemua, voimaa ja selvyyttä? Kaukana olkoon kaikki heikkous ja haparointi! Ei kiirehditä ajan edelle. Nyt elämme vasta armon aikakaudessa emme vielä täyttymyksen ja kirkkauden ajassa. Täällä kylvetään kyynelin, siellä leikataan riemuiten, täällä kylvetään katoavana, siellä nousee katoamattomana. Nyt kylvetään vähäpätöisenä, kerran nousee kirkkaana, kylvetään heikkona, mutta pian täynnä voimaa (1 Kor 15:43-44). Hetki vielä ja raja on ylitetty ja riemu alkanut. Siksi yksikään Kristuksen evankeliumin valossa vaeltava ei voi paeta tänään heikkoutta, vähäpätöisyyttä eikä kärsimyksiä. Vieläkin pitää paikkansa, että "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." (Apt 14:22). Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollutkaan tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus lakaisi pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset voisivat unohtaa. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Kuinka voisimme vaatia tuloksia ja suuria aikaansaannoksia, kun hän sai kokea elämänsä viime hetkinä, että kaikki jättivät hänet. Hän jopa joutui huutamaan: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Eikä se ollut mitään teatteria! Tänäänkin Jumalan lapset lähetetään kaikkialle maailmaan. He julistavat oman elämänsä kärsimyksessä ristiinnaulittua Kristusta: ”Julistatte Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee” (1 Kor 11:26). Ei kuoleman julistus ole voiton, vaan heikkouden ja tappion julistusta. Mutta juuri siinä tappiossa oli ja on Kristuksen voitto ja siinä on meidänkin voittomme. Jeesus ei luvannut seuraajilleen mitään menestystarinaa maailmassa (Joh 16:33). Seurakunta tulee olemaan loppuun asti vainottu. Kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päältä (Luuk 18:8). Paavali uskalsi sanoa, että elämä on hänelle Kristus ja kuolema voitto (Fil 1:21). Hän myös sanoi, että hän pitää kaikkea pelkkänä tappiona "tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla." Hän jatkaa: "Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil 3:8). On mieletöntä vaihtaa Kristuksen tuntemisen ja seuraamisen heikkous ja avuttomuus tämän ajallisen elämän mahtavuuteen, loistoon, yltäkylläisyyteen ja helppouteen. Vain Kristuksen kanssa tappio voi muuttua voitoksi, heikkous voimaksi ja haparointi kirkkaaksi ja määrätietoiseksi vaellukseksi. Vain hänen seurassaan saavutamme lopullisen voiton!
Posted on: Thu, 26 Sep 2013 08:22:09 +0000
Trending Topics
Recently Viewed Topics
© 2015