Onnenonkija olit. Tulit isojen vesien takaa meidän pieneen kylään. Lemahdit aina kalalle, silakalle ja turskalle. Iso olit itsekin, karhu tai hirvi minun silmissä. Vahva ryökäle ja tummapartainen. Ujosti minä sinua katsoin, tuskin uskalsin nostaa silmiäni sinun turkoosin värisiin,koska ne imivät kuin pyörre mukaansa. En minä ainoa ollut, jonka ympärille siiman viritit, mutta kaikki joihin olit sen laittanut, näyttivät niin punaposkisilta ja iloisilta kuin kypsyneet omenat. Yhtenä päivänä nappasit minut kiinni verkkoosi. Mutta etpä poloinen tiennyt, että olin tulennielijän tytär ja että osasin sirkusperheen lapsena myös levittää siipeni ja lentää. Sait kiinni silti minut kuin höyhenen kämmenellesi. Katselit kauan kuin keijukaista kristallikukkien ympäröimänä, ihailit ja kuiskailit lempeitä lemmentuskiasi. Voihkit, ettet ollut ikinä niin somaa nähnyt ettet edesmeinannut tietää mitä sellaisen kanssa tehdään. Onnenonkijaksi olit vallan varovainen ja näin sinun lempeän puolesi varjoisan veen katveessa. Hyvänä sinä pidit, silitit, hait kalaa ja minä nostatin tulet. Lemmit niin, että kuolin syvään huokaisuun joka kerta. Tulin sinulle, olin sinun. Siipiini vain ei saanut koskea liiaksi jotten särkyisi. Sinä et niitä nähnyt kuten eivät muutkaan, mutta vaistomaisesti varoit. Nyt olin siinä turvallisessa liekkussa minne halusin jäädä. Tulit kalareissulta ja vaivuit joen mättäälle allapäin. Haisit vieraalle. Et katsonut minun vihreisiin vaikka tutkin sinun turkooseja tarkkaan. Yhtäkkiä tartuit kiinni toisella tavalla ja tunsin siivissäni yhä pahenevaa painetta ja kipua. Ja kun viimein nostit katseesi, näin heti että olit liian syvään katsonut lumoojattaren monenvärisiin. Halusin sinua yhä niin kuin kaikki muutkin, kuten nyt jopa lumoojatarkin, joka ei yleensä halunnut ketään omakseen ja mitään muuta kuin lumota, ja vaikka sekin nyt sinua halusi, minun oli ruvettava varomaan toisenlaista miestä, miestä, joka oli antanut lumota itsensä. Sellaiset onnenonkijat ottavat onnenamulettinsa ja sitten laittavat sen häkkiin joko esille palkkiosta näytettäväksi tai piiloon omia tarpeitaan varten. Niinpä sinä yönä, kun kauneimmin ja samalla epätoivoisimmin rakastelit nyt, kun yritit lumoojattareltasi minusta kiinni pitää, puhalsin verkkosi tuleen ja levitin siipeni,lensin pois itkusta ja ikävästä sumeasti sinne tänne osuen, mutta pois. Olin se ainoa, jonka kadotit. Sen tähden jäimme elämään ikuisesti tarinaan, jota kerrotaan vieläkin nimellä Onnenonkija ja palavasiipinen nuoli. Heli Luokkala-Nevalainen. 2013.
Posted on: Tue, 22 Oct 2013 07:32:27 +0000
Trending Topics
Recently Viewed Topics
© 2015