Suopursu 5.9. – 7.10. Suopursua ei voi olla huomaamatta. - TopicsExpress



          

Suopursu 5.9. – 7.10. Suopursua ei voi olla huomaamatta. Hänen läsnäolonsa vaistoaa jo kaukaa ja hänen persoonansa on yhtäaikaa kiehtova ja uhkaava. Hän kukoistaa haasteellisella kasvupaikallaan ja kohoaa pian sen kiistattomaksi kuninkaalliseksi. Vanhastaan suopursukasvia on käytetty karkottamaan täitä, koita ja rottia. Myös pursuihminen on elementissään taisteltaessa pahaa vastaan. Hän kiiruhtaa hätäavuksi kriisialueille, taistelee eläinoikeuksien puolesta tai pelastaa perjantai-iltaan sammuneita nuoria. Hän myös odottaa runsasta kiitosta vaivoistaan, vaikka kuittaakin sen vähättelyllä. Mukava elämä maljakossa kuihduttaa suopursun nopeasti ja on epämiellyttävää myös ympäristölle. Pieneen tilaan vangittu pursu levittää ympärilleen helvetillisen katkun, joka särkee päätä ja silmiä. Perheessä suopursu määrää tavat. Hän joko nalkuttaa tai antaa ymmärtää, kummin vain, mutta molemmissa lajeissa hän on erittäin lahjakas. Vastalahjaksi hän antaa läheisilleen tinkimättömän tuen ulkomaailmaa vastaan.Perheen on kuitenkin vahdittava, ettei heidän pursunsa vedä itseään liian tiukille: puuvarsi voi joskus katketa yhtäkkiä ja äänekkäästi. - See more at: kukat.fi/yleinen/kukkahoroskooppi/#sthash.1VsZCc2Y.eGy3Tv4n.dpuf
Posted on: Wed, 23 Oct 2013 05:07:16 +0000

Trending Topics



ight:30px;">
✿Like✿´¯`*•.¸¸✿Follow ✿¯`*•.¸¸♥Share♥

Recently Viewed Topics




© 2015